RAVITSEMUKSESTA

Hyvässä kunnossa oleminen ja siinä pysyminen on yksi olennaisin tekijä onnistuneeseen kilpailuun. Mitään ei voi jättää sattuman varaan. Hyvä fyysinen kunto vaatii huolellista ateriasuunnittelua, sillä onnistunut ravitsemus auttaa kisassa pärjäämisessä rankoissa olosuhteissa. Veneessä kisan aikana nautittavien aterioiden on sisällettävä riittävästi energiaa sekä sisällettävä riittävästi sekä hiilihydraatteja että proteiinia. ”Syön yleensä esimerkiksi erilaisia pastoja”, Ari Huusela kertoo. Kyseessä on pakastekuivatut valmisateriat, joihin lisätään vain kiehuva vesi. Lounaalla ja päivällisellä on hyvä nauttia lämmin ateria myös energiansaannin varmistamiseksi. Näiden lisäksi päivittäiseen ruokarytmiin kuuluvat aamiainen ja riittävä määrä välipaloja. 

”Pakkaan yleensä päivän ruoat ns. päivälaatikkoon ja teen niistä viikkolaatikon, jotta pystyn seuraamaan, että olen syönyt riittävästi”, Huusela valottaa.

Kisassa on oltava valppaana ja toimintakykyisenä kellon ympäri, ja se vaatii paljon energiaa. Päivän kaloritarve saattaa olla jopa 8000 kcal varsinkin kylmissä olosuhteissa.  Kisan edetessä kohti Päiväntasaajaa ja lämpimämpiä olosuhteita ei nälän tunnetta välttämättä tule mutta riittävästä energiansaannista on silti huolehdittava. 

Huusela arvioi, että tällä kertaa matkaan St. Malosta Guadeloupeen menee pari viikkoa, sillä hän kisaa IMOCA60-luokassa. Nykyinen vene on isompi ja vaativampi kuin vuoden 2014 kisassa nähty POGO 40-vene. Route du Rhum on yksi tärkeimmistä etapeista matkalla Vendée Globe-kilpailuun ja valmistautumista voisi verrata Mount Everestin huipulle kiipeämiseen valmistautumiseen. Ari Huusela kertoo konsultoineensa erästä kokenutta vuorikiipeilijää ravitsemusasioissa. Huuselan mukaan paras vinkki oli lisätä ruokavalioon mysliä mehukeitolla ryyditettynä.

Mysli-mehukeittokombo on sekä ravinteikas että hyvänmakuinen”, Huusela sanoo.

Hänen mukaansa mikä tahansa lisävivahde muuten yksitoikkoisessa kisaruokavaliossa on hyvä lisä, sillä samojen ruokien syöminen päivästä toiseen voi käydä todella puuduttavaksi. ”Sen lisäksi matkassa on mukana levyllinen suosikkisuklaatani kullekin purjehduspäivälle ja muutama kilo irtokarkkia pahan päivän varalle”, Ari naurahtaa.

Juomana Huuselalla on matkassa vain vettä. Jotkut yksinpurjehtijat juovat kisan aikana energiajuomia ja limsoja mutta Huusela ei ole kokenut niitä tarpeellisiksi. Luonnollisesti kisan aikana juodaan myös kahvia, sillä aamupala kahveineen on osa päivärutiinia. Juurikin päivärutiinin ylläpitäminen auttaa kisassa jaksamiseen. ”Hyvin suunniteltu ruokarytmi auttaa suunnattoman paljon kisan aikana sillä päätyöni on navigoida ja pitää vene vauhdissa”, Huusela lisää. 

*****

Ari Huusela valmistautuu legendaariseen Route du Rhum-yksinpurjehduskilpailuun Ranskan St. Malosta Guadeloupeen. Kisan startti on marraskuun alussa ja kilpailu on osa valmistumista vuoden 2020 Vendée Globe-purjehduskilpailuun. Huusela on mukana Route du Rhumissa toista kertaa ja ensimmäinen koskaan maaliin päässyt pohjoismaalainen purjehtija. Yksi kilpailussa jaksamisen peruspilareista on ravitsemus.

teksti: Annina Laaksonen

pääkuva: ©SailingImages, Jari Salo