
NOTTA SYSTEMS JATKAA HUUSELAN KUMPPANINA
Suomalaisen teknologia-alan kasvuyritys Notta Systems jatkaa kumppanuuttaan Ari Huuselan kanssa. Näyttävään Imoca60-veneeseen tulee Mailroom Assistant -palvelun tunnus.
Lentokapteeni ja yksinpurjehtija Ari Huusela on asettanut tavoitteekseen osallistua yksin, pysähtymättä maapallon ympäri purjehdittavaan Vendée Globeen 2020. Sitä ennen Huuselan kalenterissa on neljä Atlantin ylitys kilpailua ja sekä veneen, että kipparin valmistelu näihin vaativiin purjehduksiin. Itämerelle ja Suomeen Huuselan yksinpurjehduksen kuninkuusluokkaa edustava, päät kääntävä IMOCA60 tulee toukokuussa.
“Olen iloinen, että pääsen jatkamaan yhteistyötä Mailroom Assistantin kanssa. On hienoa edustaa suomalaista teknologiaosaamista ja edistää sen liiketoimintatavoitteita meillä ja maailmalla. Sekä minun, että Mailroom Assistantin tekeminen ja tavoitteet ovat kehittyneet entisestään. Jaamme edelleen saman rohkeuden ja päättäväisyyden saada asioita seuraavalle tasolle”, sanoo Ari Huusela.
Seinäjokelainen Notta Systems on vahvojen teknologiainnovaatioiden kehittäjä. Se valmistaa, myy ja markkinoi mm. Mailroom Assistant® postin- ja materiaalin lajittelu- ja seurantajärjestelmiä. Yhtiön vahvoja markkina-alueita ovat Pohjoismaat, Keski- ja Itä-Eurooppa sekä Pohjois-Amerikka.
“Olemme päässeet hyvälle kasvu-uralle ja asiakkaamme ovat sekä kotimaisia, että kansainvälisiä. Kumppanuudella haemme myynnille tukea eri sidosryhmissämme; nykyisissä sekä uusissa asiakkaissa ja Arin tarina vetoaa myös omaan henkilöstöömme”, sanoo Janne Eteläaho, Notta Systemsin toimitusjohtaja.
Huuselan seuraava Atlantin ylitys kilpailu on legendaarinen Route du Rhum Ranskasta Karibialle. Se starttaa 4.11.2018. Huuselasta tuli vuonna 2014 Pohjoismaiden ensimmäinen kisan maaliin purjehtinut kippari. Silloin veneenä oli 40-jalkainen Pogo40.
Tässä vaiheessa mukaan lähteneet muut kumppanit ovat: Ukkoverkot, Asianajotoimisto HPP ja Containerships.
Lisätiedot:
Notta Systems Oy Janne Eteläaho, janne.etelaaho(at)notta.fi
Photo: Preparing the A3 sail for Helsinki Boat Show with Turo Nummi.
MAILROOM ASSISTANT CONTINUES PARTNERSHIP WITH CAPTAIN HUUSELA
Mailroom Assistant continues partnership with Airline Captain Ari Huusela. The impressive Imoca60 yacht will have the Mailroom Assistant logo on it.
An airline Captain for Finnair and a monohull skipper Ari Huusela has set his goal on participating to Vendée Globe 2020, a solo nonstop sailing around the world. Before that, Huusela’s calendar has four crossings over the Atlantic, and the preparation of both the yacht and the skipper for these demanding sailings. To the Baltic Sea and to Finland, Huusela’s impressive king class monohull yacht IMOCA60 will be in May.
“I am glad that I get to continue my partnership with Mailroom Assistant. It’s great to represent Finnish technology know-how and to promote its business goals to the world. Both I and Mailroom Assistant have evolved. However, we still share the same courage and determination to take things to the next level”, says Ari Huusela.
Finnish hi-tech company Notta Systems is a developer of strong technological innovations and the company behind the famous Mailroom Assistant® mail and material sorting and tracking systems. The company’s strong market areas include the Nordics, Europe and North America.
“We are on a good growth track and we have both domestic and international customers. By partnering, we seek sales support in our stakeholder groups; current and new customers. Ari’s story also encourages our own staff”, says Janne Eteläaho, CEO of Notta Systems.
Captain Huusela’s next Atlantic crossing is the legendary Route du Rhum from France to the Caribbean. It will start on November 4, 2018. Huusela became the first skipper from the Nordic countries to finish the competition in 2014. Back then his boat was a 40-foot Pogo40.
Additional information:
Notta Systems Oy Janne Eteläaho, janne.etelaaho(at)notta.fi