ARI HUUSELASTA ENSIMMÄINEN VENDÉE GLOBEEN HYVÄKSYTTY POHJOISMAALAISPURJEHTIJA

Suomalainen yksinpurjehtija Ari Huusela on jälleen tehnyt pohjoismaista purjehdushistoriaa. Hänestä tuli eilen illalla ensimmäinen ikoniseen Vendée Globeen virallisesti hyväksytty pohjoismaalaiskippari.

Vendée Globe on non-stop yksinpurjehduskilpailu maapallon ympäri. Se kisataan joka neljäs vuosi yksinpurjehduksen kuninkuusluokan Imoca-veneillä. Kilpailu starttaa 8.11.2020 Les Sables d’Olonnesta ja maali on samassa paikassa. Kisaan on osallistumassa 34 kipparia, 11 eri maasta. 

”Tämä on ehdottomasti jo nyt tähänastisen purjehdusurani huippukohta. Olen unelmoinut Vendée Globesta parikymmentä vuotta ja tehnyt tiimini kanssa viimeiset kolme vuotta hartiavoimin töitä sen toteutumiseksi”, kommentoi Huusela. 

Tämä Merten Everestiksikin kutsuttu kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1989. Huusela on vieraillut paikan päällä kisakylässä joka kerta vuodesta 1996 alkaen. Kilpailusta on tänä aikana kehittynyt yksirunkoisten kilpaveneiden äärimmäisin tuotekehitysareena, mikä on näkynyt myös tiimien resurssien kasvuna ja Imoca-yhteisön ammattilaistumisena. Kansainvälisiin otsikoihin nouseekin usein Huuselan päätyö Finnairin lentäjänä, sillä muut saavat elantonsa purjehtijoina. 

”Olen todella ylpeä tiimistäni ja kiitollinen sponsoreilleni, että me olemme nyt yhdessä saavuttaneet tämän aiemmin täysin utopistiselta tavoitteelta tuntuneen rajapyykin. Sisua on tarvittu ja sitä on meiltä kaikilta löytynyt”, Huusela sanoo.  

©Jari Salo

Vendée Globen kisaorganisaatio julkaisi rekisteröitymisuutisen yhteydessä Huuselasta haastattelun, jossa hän mm. mainitsee monitoimityökalun olevan kisassa hänen salainen aseensa ja että hän aikoo ottaa mukaan myös aeropress -kahvilaitteen. 

”Monitoimityökalu on kaikilla purjehtijoilla aina taskussa. Entisenä lentomekaanikkona nautin, kun onnistun korjaamaan asioita. Kisassa ei sallita pysähdyksiä, eikä ulkopuolista apua. On tärkeää, että pystyy selviytymään kaikista tilanteista omin voimin. Aeropress puolestaan liittyy siihen, että olen hyvän kahvin ystävä. Veneessäni on ainoastaan tehokas retkikeitin veden keittämiseen, joten siitä lähdetään”, kommentoi Huusela. 

©Jari Salo

Hyväksytty rekisteröityminen Vendée Globeen vaati ennakkorekisteröitymisen jo viime syksynä. Purjehdusnäytöksi Huuselalle riitti 3000m merimailia ylittävä  Imoca Globe Series -yksinpurjehduskisan maaliinpääsy. Tämä toteutui Route du Rhum -kilpailussa 2018, mutta sen päälle hänen oli varmistettava mahdollisimman paljon lisämaileja vielä siltä varalta, että kandidaatteja olisikin enemmän kuin osallistumispaikkoja. Kippareiden pitää myös läpäistä erittäin kattavat lääkärintarkastukset rasitustesteineen ja kaulavaltimo- sekä sydänkuvauksineen. Lisäksi on oltava käytynä erikseen määritellyt ensiapu- ja pelastautumiskurssit.

”Paperit olivat olleet kunnossa jo hyvän aikaa, mutta vasta tällä viikolla maksoin viimeisen kisaan osallistumiseen liittyvän erän”, sanoo Huusela ja jatkaa: ”Juuri nyt tuntuu hyvältä, mutta työ jatkuu. Se oikeastaan vaan lisääntyy ja seuraavat kaksi kuukautta ovat hyvin kiireisiä. Veneen huolto kölin vaihtoineen on valtava operaatio ja sitä ennen Imoca Stark siirtopurjehditaan takaisin Ranskaan.”

Link to Vendée Globe interview – Ari Huusela’s registration completed: https://www.vendeeglobe.org/en/news/19744/welcome-on-board-meet-ari-huusela