DUELL MARINESTA UUSIN KUMPPANI

Venetarvikkeita myyvä Duell Marine teki vauhdikkaan päätöksen ja seilaa nyt näyttävä logo Imoca Starkin mastossa kohti Ranskaa.

Konsernina Duell on brändi, joka on tunnetaan toistaiseksi vielä parhaiten moottoripyöräilijöiden, moottorikelkkailijoiden ja mönkijöiden asiakaskunnassa. Veneilyyn liittyvien tuotteiden maahantuojana Duell Marine on kuitenkin toiminut jo lähes kymmenen vuoden ajan. 

”Halusimme lähteä Arin kumppaniksi, koska tulossa on varmasti huikea tarina siitä, miten isoilla resursseilla pelaavien tekijöiden joukkoon voi päästä kovalla työnteolla ja vahvalla uskolla omaan osaamiseensa”, kertoo Duell Marinen Etelä-Suomen myynnistä vastaava Iiro Kinnanen. 

PK-yrityksen ketterät toimintatavat, yhdistettynä ison yrityksen taustaan sekä loppuun saakka hiottuun logistiikkaan muodostavat Duell Marinelle vahvan kilpailuedun markkinassa. Sen suorat asiakkaat ovat venetarvikemyyjiä ja heille Duell Marinen tarjoama kilpailuetu konkretisoituu reagointinopeutena, joka lisäksi yhdistyy toimintavarmuuteen. Duell Marine on paikalla aina, kun tarvitaan.

”Tavoitteemme on kasvaa. Esimerkiksi uudet tuotteet ja edustukset valitaan aina asiakas mielessä. Sen vuoksi käymme itsekin suoraa dialogia veneilijöiden kanssa. Olemme kiinnostuneita heidän tarpeistaan sekä kokemuksistaan. Arin matkaan mukaan lähteminen nostaa tätä tavoitetasoa entisestään. Voimme oppia lisää ja samalla myös olla avuksi”, Kinnanen sanoo.

.

©Iiro Kinnanen

.

Menestys vaatii myös oikeanlaisen asenteen: “Suomalainen sisu ilmenee Duellin toiminnassa etenkin peräänantamattomuutena sekä haluna olla selkeästi alan johtava toimija kaikkialla Euroopassa”, sanoo Kinnanen ja jatkaa: ”Aito voittamisen tahto yhdistettynä vahvaan tiimihenkeen sekä usko omaan päivittäiseen tekemiseen antavat Duellin sisäiselle sisulle oman leimansa. Kutsumme sitä nimellä #duellized.”

Tutustu valikoimaan >>

.

©Iiro Kinnanen