
ALLE 3 PÄIVÄÄ
Enää alle kolme päivää. Jännitys näkyy jo naamasta, kuuluu jo puheesta ja tuntuu koko kropassa.
Meitä starttaa sunnuntaina 33 kipparia, 9 eri maasta. Päämäärä on selvä. Kiertää maapallo pysähtymättä, ilman ulkopuolista apua.

Olen valmistautunut tähän kilpailuun täysipainoisesti jo 3,5 vuotta. Unelma se on ollut minulle jo 20 vuotta.
Pääsy tämän ikonisen kisan lähtölinjalle on itse asiassa suurempi asia kuin itse kilpailu. Ainakin täällä Ranskassa ajatellaan niin. Se näkyy mm. otsikoissa, joissa sankaruutena pidetään nimenomaisesti sitä, että pystyy ylipäätään starttaamaan Vendée Globeen. Starkissa tiimissämme tämä saavutus on tehty hartiapankin voimin. Niinpä sankarin viitta kuuluu ennen kaikkea koko tiimilleni ja kumppaneilleni.
Vendée Globeen ei ole mitään asiaa ilman tiimiä. Tiimi on kaikki kaikessa. 80% työstä on tehty kun starttilaukaus pamahtaa. Itse kisassa sitten vasta on yksin. Jos satelliittiyhteyksiä ei lasketa.

Kilpailu lähtee Les Sables d’Olonnesta ja tulee maaliin samaan paikkaan. Välillä käydään kiertämässä Etelämanner. Reitillä sivuutetaan kolme kuuluisaa niemeä: Hyväntoivonniemi, Cape Leeuwin ja Kap Horn. Maaliinpääsyprosentti koko kisahistorian aikana on noin 52,5.
Etelämeren jäävuorialueen rajat on nyt ilmoitettu. Ne huomioiden reitin teoreettiseksi pituudeksi muodostuu 45 000 km.
Seuraa kisaa lataamalla Vendée Globe -applikaatio ja kisan sivuilta.
