KAKSI VOITTAJAA

Tämä Vendée Globe on ihan omaa luokkaansa. Kuka olisi uskonut, että ensimmäisenä maalilinjan ylittäneestä kipparista ei tulekaan kilpailun voittajaa?! Yksi asia sentään pysyy. Kisan voitti taas ranskalainen – nyt jo yhdeksättä kertaa. Charlie Dalin ja Yannick Bestaven. Siinä tämänkertaisen Vendée Globen kaksi kuningasta. Kolmas ja kilpailussa neljänneksi ilman foileja purjehtinut viisinkertainen VG-osallistuja Jean Le...

KAP HORN

Nyt kun Ari on ohittanut viimeisen tärkeän niemen eli kiertänyt maailman myyttisimmän kallion – Kap Hornin – ympäri, on aikaa muistella Kap Hornin värikästä historiaa.  Varsinkin kun tähän historiaan liittyy sekä merirosvoja että kultakuumetta… Kap Hornin löytyminen Kap Horn, Chilelle kuuluva myyttinen kalliosaari Etelä-Amerikan äärimmäisessä kärjessä (55° 58’ S ja 67° 17’ W), “löytyi”...

HUUSELA ON KIERTÄNYT KAP HORNIN

Vendée Globen ensimmäinen pohjoismaalaiskippari Ari Huusela on nyt kiertänyt Kap Hornin. Niemen kiertoa edelsi useamman vuorokauden kestäneet vaikeat olosuhteet. Yksinpurjehtija Ari Huusela on kiertänyt Kap Hornin tänään ajassa 77 päivää, 11 tuntia, 59 minuuttia, kello 03.19 Suomen aikaa. Hän oli kilpailussa silloin sijalla 25. Kap Horn on kolmas ja viimeinen Vendée Globe maapallon ympäri...

STARK, ARI HUUSELA HAS ROUNDED CAPE HORN

First Nordic skipper in Vendée Globe Ari Huusela has now rounded Cape Horn. It was the first time for the Finnish airline pilot.  Skipper of STARK Ari Huusela has rounded the Cape Horn 01.19 UTC. He held the 25th position in the race that moment. ”Worst approach in my life. Pure horror. Heavy low...

WEEK 11

Worst conditions on my sailing career. It’s been red. So red on my routing map. Most scary gybe just next to the ice zone and horrible ride towards Cape Horn. That is not sailing anymore. It’s surviving. Positive things have been: I built a snowman and sang Happy Birthday to Dee Caffari. .

JIIPPI

Jiipi eli myötätuulikäännös ja kuinka se tehdään Imocalla. JIIPIN ABC…..V Hyvissä ajoin ennen jiippiä aletaan siirtämään ballastitankeista vettä suojan puolelle. Hydrogeneraattori ylös Suuntaa käännetään enemmän myötäiseksi Rullataan keulassa oleva purje sisään Suojanpuoleinen levankiköysi jiippimerkkiin Köli dumpataan keskelle Levanki vedetään keskelle Suojanpuolen takastaagi/barduuna esikiristetään Isopurjeen skuuttia aletaan kiristämään Odotetaan mahdollisimman hyvää alamäkeä aallolta jotta vauhti...

WEEK 10

Tough and rough Imoca rodeo was not avoided even though Ari took a very Northern approach. Waves banging the boat constantly has been stressful. Sleep has been little. It’s been resting and micro napping mostly. The best thing is that all has been ok on board and Sam and Alexia are sailing not too...

HUUSELA OHITTI ”EI KUKAAN”-PISTEEN

Vendée Globen ensimmäinen pohjoismaalaiskippari, suomalainen Ari Huusela on tänään ohittanut Point Nemon pituuspiirin. Point Nemo on maailman etäisin merellä sijaitseva piste mistä tahansa maa-alueesta. Nemo on latinaa ja tarkoittaa suomeksi ”ei kukaan”. Yksinpurjehtija Ari Huusela on tänään noin kello 15 ohittanut Point Nemon noin 170 km sen eteläpuolelta. Hän oli kilpailussa silloin sijalla 25....

LATTAVAUNUT

Arin tiimi tässä hieman selventää tuota lattavaunun vauriota ja vaihtoa. Hyviä kysymyksiä on kirvoittanut tämä pieni mutta tärkeä osa IMOCA Starkin mastossa! Mukavaa että seuraatte näin sankoin joukoin matkan etenemistä! Isopurje on kiinnitettynä etuosastaan, etuliikistä, mastoon vaunuilla jotka kulkevat mastoon kiinnitettyä kiskoa pitkin ylös ja alas kun purjetta nostetaan tai lasketaan. Lattojen (hiili/lasikuituseoksesta valmistetut...

WEEK 9

This week Ari went back in time. He crossed the international date limit on Friday and has seen land first time in eight weeks. One more thing worth noticing was the milestone achieved on Monday. 50% of the race route was covered and today on Sunday Ari has covered 56,3% of it. . KNOPPITIETOA