EI KÄDENLÄMPÖISIÄ LAUSAHDUKSIA #SISU

Se, mitä luvataan, se pidetään. Sisäilmaratkaisuja valmistavassa ja kehittävässä suomalaisessa Climeconissa sisu lähtee jo asiakaslupauksesta. Yhtiössä annetaan vahva lupaus asiakkaalle, että se on luotettava kumppani, jonka kanssa on hyvä työskennellä. Samalla juuri luottamus on se keino, jolla päästään juuri siihen maaliin, mitä kulloinkin tavoitellaan. Jokaista tuotannon työntekijääkin myöten  ymmärretään, mitä lupauksen pitäminen tarkoittaa.  ”Ihmiset...

STARK PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIKSI

STARK vahvistamaan yksinpurjehtija Ari Huuselaa – edessä maailman vaativin purjehduskilpailu STARK on solminut pääyhteistyökumppanisopimuksen suomalaisen yksinpurjehtija Ari Huuselan kanssa. Huusela on ensimmäinen pohjoismaalainen purjehtija maailman vaativimmassa valtamerikilpailussa, jonka 43 000 km reitti purjehditaan maailman ympäri itäsuunnassa pysähtymättä, yksin ja ilman ulkopuolista apua. Huuselan Imoca-luokan vene starttaa ikoniseen Vendée Globe -kilpailuun rakennusalan vahvalla STARK-brändillä ja STARK-nimisenä...

MINUN ITÄMERENI

Tiesitkö, että halusin pienenä rekkakuskiksi? Se ja paljon muuta selviää tuoreesta Minun Itämereni -podcastista. Olin huhtikuun lopulla John Nurmisen Säätiön keskusteluvieraana ja nyt on tarinat ulkona. Ota mukava asento, klikkaa ja kuuntele >> Meret kuuluvat kaikille ja niiden hyvinvointi on Arille tärkeä asia – plankton- ja kalakannat ovat pienentyneet tutuilla reiteillä 20 vuoden purjehdusten...

VIISI +1 SYYTÄ

MIHIN VENDÉE GLOBEN IKONISUUS JA VAIKUTTAVUUS PERUSTUU? 1. PITKÄ KESTO koukuttaa. Seurata voi omalla aikataululla, sillä valmistautuminen on 80% suoritusta ja itse kisakin kestää 3 kuukautta. Projekti etenee kuin tositv-sarja, jota pääsee seuraamaan missä vaan.  2. DIGITAALINEN seurattavuus ja osallistavuus muodostuvat kisan. IMOCA-yhteisö, tiimit, kumppanit, seuraajat, media, kisaorganisaatio, Virtual Regatta -peli – kaikki ovat...

SUPPORT YOUR LOCAL

On mielenkiintoista seurata, mitä urheilukisoja ja -tapahtumia tänä vuonna pystytään järjestämään. Vendée Globen osalta mennään toistaiseksi alkuperäisellä aikataululla. Starttipäivä on yhä sunnuntai 8.11. Vendée Globella on tässä poikkeuksellisessa, koronan muokkaamassa tilanteessa muutama ylilyöntiasema muihin urheilutapahtumiin verrattuna. Yksi niistä on seurattavuus. Yleisö osallistuu kisaan maailman ympäri digitaalisesti kotisohviltaan, tai mistä vain. Kisa ei myöskään ole...

HUOLTOHOMMIA – MASTO JA KÖYSISTÖ

Taisi olla onnistunut ajoitus käydä tiistaista perjantaihin Ranskassa Ariel2:n huoltohommissa. Saatiin hommia tehtyä oikein urakalla, eikä häiriöitä vielä ollut palveluiden tai liikkumisen suhteen. Vuorossa oli maston ja köysistön kokonaisvaltainen läpikäynti ja kunnostustöiden suunnittelu aikataulutuksineen. Mitä tehdään, missä ja miten. Kolme päivää meni neljältä mieheltä pelkästään tähän. Suomi-tiimistä mukana oli kollega Jaskarin Jukka. Ranskalainen mastoguru...

VENEMESSUTUNNELMIA

Kiitos kaikille Vene20Båt -messukävijöille, jotka runsain joukoin kävitte kuuntelemassa esityksiäni tai ständillä juttelemassa. Tuli virtaa ja voimaa mieheen runsaasti. Niitä tarvitaankin, sillä edessä on armoton veneenhuoltourakka, ennen kuin saadaan ARIEL2 kesäksi tänne Suomeen. Onneksi on supertiimi ja kumppanit! Messuilta kertyi myös lisää nimiä mastoon. Klikkaa ja katso, keiden nimet ovat jo mukana. Messuseinäkkeen värjäsi...

VENDÉE GLOBE – YKSINPURJEHDUKSEN GRAALIN MALJA

Marraskuun 8. päivä starttaava maailmanympäri non-stop purjehduskilpailu Vendée Globe on lajissaan poikkeuksellinen. Joka neljäs vuosi kisattava, kenties maailman vaikein purjehduskilpailu herättää laajasti kiinnostusta maailmalla. Kisa ajetaan IMOCA-veneillä, yksinpurjehduksen kuninkuusluokassa. Mistä tässä ikonisessa kisassa on kyse?  Kisa starttaa Les Sable-d’Olonnesta, Vendéen maakunnasta Ranskasta. Se myötäilee alkumatkasta vanhaa vehnäreittiä Australiaa kohti. Siinä kierretään kolme suurta niemeä...

VENE BÅT 2020

Taas on aika laittaa venemessujen puheenvuoroajat allakkaan. Tulkaa joukolla kuulemaan ja kysymään Vendée Globesta. On tämä vaan niin hurja vuosi! 7.2. klo 17-17:30 Vendée Globe (Purjehdussataman lava) 8.2. klo 11-12:15 Q&A LIVE – kysy mitä vaan yksinpurjehduksesta ja Ari vastaa. Paikka: Messukeskuksen kongressisiipi, tila 306 Klikkaa lisätietoihin 8.2. lo 14-14:25 Pohjoismaista purjehdushistoriaa ja mertensuojelun...

ETA TRANSAT JACQUES VABRE

It’s been an amazing race. No other words to describe it than SISU. That is what short-handed sailing is all about when you race with the world’s toughest arena with IMOCA boats. ARIEL2’s ETA to finish, Salvador/Brazil is on Friday 15th am (UTC -3). Follow the last 100 NM here >>