STARKIT KASTAJAISET

Huuselan Imoca sai nimen STARK, joten se tarvitsi myös vahvat seremoniat. Kastajaiset pidettiin helteisenä torstai-iltapäivänä Katajanokan vierasvenesatamassa. Imoca Starkin kummiksi tuli kilpa-ajaja Emma Kimiläinen.

YLEN AAMU VIERAILULLA

Ylen aamu kävi katsastamassa Pohjoismaiden ensimmäisen Vendée Globeen starttaavan IMOCAn, Ari Huuselan Starkin. Lauttasaaren kesäaamu oli kerrassaan hieno. Klikkaa ohjelmaan. Pääset kurkistamaan myös Starkin sisään.

SEAPOINT JA YKSINPURJEHTIJA HUUSELA YHTEISTYÖHÖN

Kotimainen veneasemaketju Seapoint aloittaa yhteistyön yksinpurjehtija Ari Huuselan kanssa. Seapointin tavoitteena on saariston ja järvialueiden vetovoimaistaminen, vesistöistä ja luonnosta huolehtien. Yhteistyö Huuselan kanssa tukee yrityksen missiota. Ari Huusela on purjehtinut Itämerellä yli 30 vuotta. Pohjoinen Perämerikin tuli Huuselalle tutuksi Course Kemi -kisoista 90-luvulla. Suomenlahdella ja Saaristomellä hän on sekä kisannut että retkeillyt joka kesä....

STARK SAI VAHVAN BRÄNDÄYKSEN

Imoca Stark purjehti koti-Suomeen vitivalkoisissaan. Uuden Stark-brändäyksen design oli jo valmiina odottamassa. Brändäys vei ammattilaisporukalta kaksi reilusti pitkää työpäivää. Ja hieno tuli! Lisää kuvia paljastuu myöhemmin! Pääkuva: brändäämö

STARK PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIKSI

STARK vahvistamaan yksinpurjehtija Ari Huuselaa – edessä maailman vaativin purjehduskilpailu STARK on solminut pääyhteistyökumppanisopimuksen suomalaisen yksinpurjehtija Ari Huuselan kanssa. Huusela on ensimmäinen pohjoismaalainen purjehtija maailman vaativimmassa valtamerikilpailussa, jonka 43 000 km reitti purjehditaan maailman ympäri itäsuunnassa pysähtymättä, yksin ja ilman ulkopuolista apua. Huuselan Imoca-luokan vene starttaa ikoniseen Vendée Globe -kilpailuun rakennusalan vahvalla STARK-brändillä ja STARK-nimisenä...

BYE BYE SUMMER

Summer is over and for ARIEL2 it is time to leave Helsinki and the Baltic Sea. Transat Jacques Vabre Co-Skipper Mikey Ferguson is flying to Helsinki today and the delivery sailing to Gosport is expected to begin asap. It was beginning of June ARIEL2 arrived in Finland. Right after the 2000NM IMOCA Globe Series...

HELSINKI TALLINNA RACE

Ariel2 osallistuu tämän kertaiseen Helsinki Tallinna Raceen double-handed -luokassa. Co-skipperiksi lähtee Janne Kjellman. Janne on tuttu näky Ariel2:n ympärillä ja muissakin IMOCA-tiimeissä. Kisa starttaa perjantaina 15.8. ja meidän lähtö on klo 17:30. Tallinnassa heitämme uukkarin ja palaamme samantien takaisin Helsinkiin. Ariel2 on nähtävillä Uivan laiturissa Hoskilla taas lauantaiaamuna. Seuraa kisaa >> LISÄYS: Ariel2 oli...

HUUSELA JA B&G YHTEISTYÖHÖN

Valtameriyksinpurjehtija Ari Huusela valitsi kumppanikseen maailmanluokan purjehduselektroniikkavalmistaja B&G:n. Ari Huuselalla on enää 15 kuukautta päätavoitteeseensa, non-stop maapallon ympäri purjehdukseen yksinpurjehduksen kuninkuusluokassa. Vendée Globen starttia tulee Les Sables d’Olonnen kisakylään aistimaan kaksi miljoonaa ihmistä. Sitä ennen tulee Ariel2:n olla teknisesti huippukunnossa. Navigointi- ja automaattiohjausjärjestelmät ovat kriittinen osa sitä. ”Ariel2:n vanha B&G-järjestelmä uusitaan kokonaan. Se päivitetään...

ARIEL2 UIVASSA VENENÄYTTELYSSÄ

Ensi torstaina se alkaa taas, nimittäin Uiva. Lavalle nousen venenäyttelyssä neljä kertaa. Kerron lokakuussa starttaavasta kahvikisasta ja tiukasta ohjelmastani ennen 8.11.2020 starttaavaa Vendée Globea. PUHEENVUOROT UIVAN LAVALLA To 15.8. klo 16:30 Pe 16.8. klo 13:30 La 17.8. klo 14:30 Su 18.8. klo 13:30 Ilmainen bussikuljetus Lauttasaaren metroasemalta Uivaan venenäyttelyyn aukioloaikoina! Messubussi lähtee kauppakeskus Lauttiksen edestä...

VENDÈE GLOBE – KILPAILU JA VAIKUTTAJA-ALUSTA

Kolme maailman suurinta ja seuratuinta purjehduskilpailua Olympialaisten lisäksi ovat Vendée Globe, Ocean Race ja America’s Cup. Näistä Vendée Globe ja Ocean Race kiertävät maapallon. Toinen yksin, toinen miehistön kanssa. Toinen non-stop, toinen etapeissa. Imoca-veneet hallitsevat vuodesta 2021 alkaen niitä kumpaakin. Vendée Globe kisattiin ensimmäisen kerran 1989/90. Sen jälkeen legenda on kasvanut kasvamistaan ja joka...