Vendée Globe -projektin alusta asti mukana olleella HPP Asianajotoimistolla koronaika on vaikuttanut ihan kaikkeen työhön, paitsi siihen miten asiakkaita palvellaan. Asiakkaan etu tulee ensimmäisenä silloinkin, kun työtä tehdään ja palaverit pidetään etänä. ”Olemme olleet erikoistilanteessa, jolloin tarvitaan vieläkin tiukempi fokus olennaisimpaan. Yhteistä HPP:llä on Arin projektin kanssa olennaisiin asioihin keskittyminen. Tapa tehdä vaan on...
Se, mitä luvataan, se pidetään. Sisäilmaratkaisuja valmistavassa ja kehittävässä suomalaisessa Climeconissa sisu lähtee jo asiakaslupauksesta. Yhtiössä annetaan vahva lupaus asiakkaalle, että se on luotettava kumppani, jonka kanssa on hyvä työskennellä. Samalla juuri luottamus on se keino, jolla päästään juuri siihen maaliin, mitä kulloinkin tavoitellaan. Jokaista tuotannon työntekijääkin myöten ymmärretään, mitä lupauksen pitäminen tarkoittaa. ”Ihmiset...
On mielenkiintoista seurata, mitä urheilukisoja ja -tapahtumia tänä vuonna pystytään järjestämään. Vendée Globen osalta mennään toistaiseksi alkuperäisellä aikataululla. Starttipäivä on yhä sunnuntai 8.11. Vendée Globella on tässä poikkeuksellisessa, koronan muokkaamassa tilanteessa muutama ylilyöntiasema muihin urheilutapahtumiin verrattuna. Yksi niistä on seurattavuus. Yleisö osallistuu kisaan maailman ympäri digitaalisesti kotisohviltaan, tai mistä vain. Kisa ei myöskään ole...