VIISI RAAKAA KISAA ENNEN PÄÄTAVOITETTA

Yksinpurjehtija Ari Huusela osallistuu ensimmäisenä pohjoismaalaisena Imoca Globe Series -valtamerikisojen kiertueelle. Ensi vuonna vaativia kisoja on kaksi ja 2020 toiset kaksi, ennen Vendée Globea, joka purjehditaan yksin ja pysähtymättä maapallon ympäri. Projekti hakee huomiota myös Kiinan markkinoilta. Tämän Imoca-maailmanmestaruuskiertueeksikin kutsutun sarjan yksin- ja kaksinpurjehduksia aloittaa Huuselan osalta legendaarinen Route du Rhum. Se purjehditaan yksin...

TIIMITYÖ RATKAISEE PELIN

Asianajotoimisto HPP on mottonsa mukaan erikoistunut olennaiseen. Vahvassa asiantuntijaorganisaatiossa menestyksen synnyttävät ihmiset ja se, miten heidän välinen yhteistyönsä toimii. Siksi he lähtivät yksinpurjehtija Ari Huuselan matkaan. Yksinpurjehdus ei onnistu yksin. Se tarvitsee tuekseen luotettavan tiimin ja oikeanlaisen asenteen. Näistä yhtäläisyyksistä Asianajotoimisto HPP kiinnostui. HPP:n strategiana on olla kansainvälinen peluri paikallisilla markkinoilla. Sillä on tietyt...

IMOCA & VOR

IMOCA-luokkaliiton vuosikokous pidettiin 5. huhtikuuta Lorientissa, Ranskassa. Aiheina olivat mm. uusiutuvan energian käyttö veneissä, yhteistyökeskustelujen jatkaminen Volvo Ocean Racen kanssa ja uusi tutkaan liittyvä sääntö. Äänivaltaa kokouksessa käyttivät IMOCA-kipparit. Uusiutuva energia: äänestimme fossiilisten polttoaineiden vähentämisen puolesta. Vastuullisuus ja ympäristötietoisuus ovat lajissamme tärkeässä roolissa. Volvo Ocean Race: äänestimme sen puolesta, että luokkaliiton hallitus saa jatkaa keskusteluja, joiden...

IMOCA-KIPPARIT TURVALLISUUSHARJOITUKSISSA – TRAINING FOR SAFETY

IMOCA-luokkaliiton pakollinen turvallisuustreenipäivä järjestettiin viime viikolla Biskajan rannikolla, La Trinité-sur-Merissä. Paikalla oli yhteensä 16 kipparia. Harjoituspäivä on tärkeä, sillä IMOCA-kippareilta edellytetään tavallista yksityiskohtaisempaa tietotaitoa veneistään ja siitä, mikä on turvallisin ja oikea tapa toimia vaarallisissa tilanteissa. Ohjelman oli valmistellut CEPIM (European Marine Incident Prevention Centre).  Read about the training in English here: Safety, a major concern...

ROUTE DU RHUM 2018 LÄHENEE

Legendaarinen Route du Rhum starttaa taas marraskuussa. Vuorossa on ennätyksellinen osanottajamäärä ja 40-vuotis juhlakilpailu.  Kisa purjehditaan yksin, kuudessa eri kategoriassa. IMOCA-luokkaan mahtuu 20 venettä. Ranskan Saint-Malosta Karibialle, Guadeloupeen matkaa kertyy teoreettisesti noin 5.500 km. Kisakylä on auki reilu viikon. Viime kerralla siellä vieraili yli 2 miljoonaa kävijää. Kisan media-arvo oli 50 meur. Suomessakin se noteerattiin...

PALKITSEVA VIIKKO VENEMESSUILLA – GOOD BOOST FROM HELSINKI BOAT SHOW

Vene 18 Båt -messut 9.-18.2.  avasi yleisön silmiä monella tapaa. Kuvaava on lausahdus, jonka pieni poika yleisössä Vendée Globe -videotiiseriä näyttäessäni hihkaisi: “Ovatko nuokin veneet Olympialaisissa?”. Totta, IMOCA60-kilpailut ovat spektaakkeleita, joiden kisakylissä vierailee miljoonayleisö. Eksponentiaalista harppaustani yksinpurjehduksen kuninkuusluokkaan konkretisoi hyvin esillä ollut A3 keulapurje. Messuhalli oli sille aivan liian matala. Neliöitä purjeessa on noin...

HUOLTO KÄYNNISSÄ – THE REFIT HAS BEGUN

Kolmen kuukauden odottelun jälkeen vene viimein saapui rekalla Endeavour Quayn telakalle Gosportiin, Englantiin.  Paikka on sama, missä Alex Thomsoninkin venettä huolletaan. Paras mahdollinen, samoin kuin töistä vastaava tiimi, jonka johtajana toimii Joff Brown. Joff Brown (left) from Lighthouse Yacht Services is the technical manager of my boat.   Jokainen neliösentti veneestä käydään läpi. Mastoon on...

YKSINPURJEHTIJA HUUSELA MAAILMAN KOVIMPAAN PURJEHDUSKILPAILUUN

Yksinpurjehtija ja lentokapteeni Ari Huusela osallistuu Vendée Globe -maapallon ympäri yksinpurjehduskilpailuun vuonna 2020. Ensimmäiset yhteistyösopimukset on solmittu dataoperaattori Ukkoverkkojen, logistiikkayhtiö Containershipsin ja HPP Asianajotoimiston kanssa.  Vendée Globe on maailman vaativin ja vaikuttavin purjehduskilpailu. Se purjehditaan yksinpurjehduksen kuninkuusluokassa, 18-metrisillä IMOCA60-veneillä – yksin, pysähtymättä ja ilman ulkopuolista apua. Joka neljäs vuosi järjestettävän kisan reitin pituus on...

IMOCA OSTETTU – ex.AVIVA IS MY NEXT TOOL

Todella jännittävä heinäkuu. Kävin katsomassa kahta potentiaalista venettä. Toista Italiassa Napolinlahdella ja toista Sables d’Olonnessa Ranskassa. IMOCA60-veneet vietiin käytännössä käsistä jo ennenVG2016 starttia. Nyt oli viime hetki tehdä sekä löytöjä että päätöksiä, mikäli haluaa olla VG2020-startissa mukana. Marianna Puuperä-Monierin selvitystyö johti AVIVA-nimellä tunnetun 2007 Owen Clarke Designin jäljille. Maksoin siitä juuri käsirahan.  Venekaupoissa minua...